Mitä on olla aikuinen? Mistä tietää, kun on oikeasti aikuinen? Onko 40 vuotiaana edes täysin aikuinen? Näitä asioita pohdin miettiessäni aikuisuutta. Minulla itselläni on aika ristiriitainen fiilis aikuisuudesta, että välillä koen haluavani yrittää parhaani mukaan olla ns "aikuinen" ja välillä taas ei oikein jaksa olla kunnollinen aikuinen, vaan ihan kuin olisi jämähtänyt teini-ikään. Tietysti se aikuisen asema tulee viimeistään siinä vaiheessa vastaan, kun asuu omillaan, on omia lapsia, vakituinen työpaikka tai parisuhde, mutta siltikin sitä voi olla mieleltään kuin teini-ikäinen tai lapsi. Ainakin joissakin tilanteissa. Sen ymmärtää jos on vaikea sopeutua aikuisen elämään jos ei ole saanut elää kunnollista lapsuutta tai teini-ikää, eikä vanhemmat ole antaneet lasten olla lapsia tai muuten ollut rikkinäinen lapsuus ja kokenut jotain ikäviä asioita lapsuudessa ja joutunut ottamaan jo pienenä aikuisen aseman. Myöhemmin aikuisena saattaa haluta olla uudestaan, kuin lapsi jos ei ole saanut pienempänä elää normaalin lapsen elämää. Jotkut myös puhuvat sellaisesta termistä, kuin "Peter Pan" syndrooma, ettei edes koskaan halua olla yhteiskunta kelpoinen aikuinen ihminen. Vähän niinkuin tämä klassikko lausahdus Peter Panista, että "Haluan aina olla lapsi ja pitää hauskaa, enkä koskaan kasvaa aikuiseksi." Yksi kuuluisimmista laulajista, joka on jo menehtynyt nimeltään Michael Jackson halusi olla, kuin Peter Pan, mikä oli ihan ymmärrettävää, kun aloitti jo laulaja uransa ihan pienenä. Mutta minulla itselläni ei ole enään ollut sellaista fiilistä, että haluaisin olla taas, kuin lapsi, mutta myönnän, että teini-ikää kaipaan välillä, koska minulla ei oikeen ollut ylä-asteella kunnollista teini-ikää vaan vasta vähän myöhemmin ammattikoulussa juuri ennen, kuin ehdin täyttää 18 vuotta, joten en ehtinyt nauttia teini-iästä kovin pitkään, vaikka teini-ikä ei olekkaan aina ruusuilla tanssimista. Kiitos jos jaksoit lukea ajatuksiani aikuisuudesta.

Anni <3